Koskikurssi

Kolme vuotta sitten kyselin Melanvilauttajat melontaseuramme  koskimelojilta voisivatko he harkita ottavansa mukaan koskeen ihan tällaisen alan noviisin ja hehän ottivat! Kapeenkosken kuohuissa koin aika moneen otteeseen miltä tuntuu killua nuppi kohti pohjaa kosken kuohujen velloessa ympärillä. En kuvaisi tätä kokemusta kovinkaan miellyttäväksi, lähinnä tuntemus kuolemanpelko kuvastaa sitä enemmän. Nähtävästi hieman pidän tuosta tunteesta, koska kolme vuotta myöhemmin ilmoittauduin seuramme koskikurssille. Ja ei, ensimmäisestä kerrasta tulleet traumat eivät ihan tuota kolmea vuotta kestäneet. Olkapääleikkaus oli enemmänkin syynä ajan kulumiseen.

Perjantai 17.6.2016

Vajalla tapahtuneen massiivisen kamahärdellin jälkeen suuntasimme autojen nokat kohti Saarijärveä ja Vartejärven rannalla sijaitsevaa Lehtolan koulua, joka toimi kurssin tukikohteena ja jossa oli mahdollista yöpyä joko teltassa tai sisämajoituksessa. Sieltä tarkoituksemme oli tehdä täsmäiskuja lähimaaston koskiin viikonlopun ajan. Onneksi kuluvalla viikolla vettä oli saatu taivaalta oikein kunnolla, joten koskissa virtasi hieman enemmän kuutioita kurssilaisten iloksi. Perjantaina aloitimme lyhyellä teoriaosuudella ennen vesille siirtymistä. Ilta meni vielä täysin sileällä koskikajakin ohjaukseen totutellessa ja tuentoja harjoitellessa. Koskari kun liikkuu hieman ketterämmin kuin retkikajakki, niin opettelu oli todella hyvä aloittaa täysin sileällä. Kurssimme vetäjä, Ylimelanvilauttaja Jari Kovanen halusi myös nähdä, että kaikki pääsevät kajakista ulos kaatumistilanteessa, joten ennen saunaan siirtymistä kippasimme kaikki kiltisti kajakit veteen.

koulu

Lehtolan kyläkoulu on lakkautettu muutamia vuosia aikaisemmin ja nyt siellä tarjotaan matkailu-, majoitus-, pito- ja juhlapalveluita.

Lauantai 18.6.2016

Lehtolan koulun emännän tarjoaman runsaan aamupalan jälkeen aloitimme taas lyhyellä teoriaosuudella ja katsoimme Jarin aikaisemmin GoPro kameralla kuvaamat otokset aamupäivän koskesta, joka tulisi olemaan vieressä sijaitseva Lehtolankoski.  Teoriaosuuksilla kävimme lävitse turvallisuuteen liittyviä seikkoja ja katsoimme päivän koskissa huomioitavia asioita, kuten laskulinjoja ja väistettäviä kiviä. Saarijärven kosket ovat aika kivisiä ja tämän olikin syynä kurssimiljöön valintaan. Melottaessa pelkästään koskissa, missä vettä on paljon ja väisteltävät kivet veden alla, ei laskulinjan tarkkailuun tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota. Näissä koskissa sen sijaan täytyi olla enemmän hereillä laskulinjan kanssa ja sai hyvin tuntumaa siihen, millaista on laskea koskessa, missä näkyviä kiviä on paljon.

Teorian jälkeen siirryimme meloen koulun rannasta Lehtolankoskelle harjoittelemaan virrassa melontaa. Harjoittelimme lossaamaan virran poikki ja virtaan lähtöä akanvirrasta sekä virrasta poistumista akanvirtaan. Jari selitti miksi nämä taidot ovat tärkeitä koskimelonnassa: ”Lossauksella voi siirtyä virran reunasta toiseen niin, että melojan sijainti pysyy virran pituussuunnassa samana, eli ei ”valuta” virran mukana alaspäin.”  Virralle pitää lossauksessa näyttää pohjaa eli hieman kallistaa kajakkia virranpuolelta ja samalla suunnata kajakin keula joko kello 11.00 tai 13.00 riippuen kumpaan suuntaan ollaan lossaamassa. Saimme myös kuulla, että lossaus tehdään yleensä keula ylävirran suuntaan paremman voimantuoton ja kontrollin vuoksi. Lossaaminen virran poikki ei ollutkaan niin helppoa, kuin miltä ohjaajien esimerkki olisi olettanut. Kun itselläni virta keikautti kajakkia, niin otinkin refleksinomaisesti tukea virran puolelta. Lähellä oli kaatuminen kun virta sieppasi melasta kiinni. Ei näin, tuli heti palautetta ohjaajalta ja kuulemma saisin kuulla asiasta niin kauan kuin olisi tarpeellista…loistavaa! Muutaman horjahduksen ja melkein kaatumisen jälkeen oppi meni perille ja aloin ottamaan tukea virran alapuolelta. Tämä oli kuitenkin loistava oppitunti. Nyt todella ymmärsin miksi koskessa ei saa koskaan nojata virran suuntaan. Akanvirta taas on virtaavan veden ylävirtaan suuntautuva paluuvirtaus. Tässä Jarin kommentit mihin akanvirtaa sitten oikein tarvitaan: ”Akanvirtaan menolla päästään pois virrasta, jos tämä on jostain syystä tarpeen. Esimerkiksi reitin lopettaminen, tauko, laskureitin tutkiminen ja muun melontaseurueen odottaminen ovat tällaisia syitä. Akanvirrasta poistumisella eli virtaanlähdöllä päästään taas takaisin laskulinjalle.”

Tässä vaiheessa uinteja alkoi kurssilaisille ropisemaan jonkin verran ja tällöin selvisi miksi kurssilla on päävetäjän lisäksi kolme apuvetäjää. He noukkivat koskesta sekä kaatuneen, että kajakin. Tässä järjestyksessä. Kajakkeja saa kuulemma kaupasta lisää, joten ne pelastetaan aina viimeisenä jos tiukka paikka tulee. Neljän vetäjän läsnäolo loi kurssille turvallisen ilmapiirin, he pystyivät tarvittaessa noukkimaan koskesta useammankin uivan kurssilaisen samanaikaisesti. Virtaan lähtö akanvirrasta oli myös jännittävää puuhaa aluksi. Itse huomasin hakevani luottamusta taitoihini ensin kevyestä virrasta ja pikkuhiljaa uskalsin nousta ylemmäs virtaan harjoituksia tekemään. Hyvän keskivartalohallinnan lisäksi tässä oli toinen syy, miksi minulta jäivät uimiset väliin tällä kertaa.

varusteet

Koskimelojan varustusta: Märkäpuku (tai kuivapuku kylmemmillä vesillä), melonta-anorakki, melontatossut ja -hanskat, kypärä, nenäklispsi, melontaliivit (koskeen soveltuvat), aukkopeite, koskikajakki ja mela. Näiden lisäksi mukana on aina myös erilaisia turvallisuuteen liittyvää välineistöä, jotka kurssilla kulkivat ohjaajien mukana. Melkein suurimman osan varustuksesta saa lainaan seuralta, joten kurssia varten ei kaikkea tarvitse hankkia itse.

varusteetpäällä

Ja tältä näyttää, kun kaikki varusteet on puettu päälle ja kajakkia ollaan kantamassa kohti rantaa.

Aamupäivän osuuden ja lounaan jälkeen aloitimme taas lyhyellä teoriaosuudella ja kävimme lävitse iltapäivän osuuden. Siirtyisimme Heijostenkoskille, joilla oli pituutta yhteensä kilometrin verran ja joka sisälsi useamman eri kosken ja suvantoja näiden välillä. Nähtyäni videoinnin koskista jännitys kipusi aikalailla! Ai tuossa virrassa minun pitäisi kyetä poistumaan akanvirtaan kiven taakse ja lossaamaan virran poikki?! Ohjaajalta jäi kertomatta, että tätä ei kuitenkaan harjoiteltaisi ihan siinä pahimmassa virrassa. Vai oliko se niin, että itse kuvittelin heti pahimman skenaarion mitä meidät laitettaisiin tekemään?

Put-in paikka eli aloituspaikka sijaitsi Heijostenmäellä jonne jätimme kajakit. Shuttle eli sukkulointi aloitus- ja lopetuspaikan välillä hoitui autoilla. Take-out paikka eli lopetuspaikka oli Kettusalmen sillalla. Tarkoitus olisi laskea Heijostenkosket kahdesti. Ensin sukkana lävitse ja toisella laskulla tehden hieman erilaisia harjoituksia.  Aloitimme kertaamalla aamupäivällä opittuja asioita Myllykoskessa, jonka jälkeen suuntasimme kajakin nokat kohti Pitkäkoskea, joka aloittaa noin kilometrin mittaisen koskiketjun.

koski1

Put-in paikka Heijostenmäellä

Jännitti, melaa ei tahtonut uskaltaa upottaa kunnolla veteen ja nostaa vetoa lähtemään ylhäältä vaan teki ihmeellistä läpsyttämistä, että olisi varmasti valmiina ottamaan heti tukea jommalta kummalta puolelta tarvittaessa. Kuulemma täysin normaalia toimintaa epävarmoissa tilanteissa ja kokeneemmatkin koskimelojat tätä tekevät heille vaativissa koskissa. Kaikilla ei tätä ongelmaa ollut ja takana tullut 16 –vuotias kurssikaverini päästi koskessa ohitse…oi voi, kun omaisi vielä tuollaisen rohkeuden uusia, teknisesti vaativia lajeja kohtaan, eikä jännittäisi pissit housuissa!

Pysähdyimme suvantovaiheessa ja kävimme lävitse seuraavan kosken eli Haarakosken laskulinjan. Tämänkin kosken laskimme kaikki mallikkaasti lävitse ja uskalsin jo tehdä voimakkaampia melanvetojakin. Kasvoilleni levisi tuttu nautinnon hymy, joka sinne ilmestyy myös meloessani sileällä tuulella ja aallon nostaessa kajakin surffiin. Taisipa siinä päästä suusta muutama ”jihaa!” huutokin. Tämähän on aivan mielettömän siistiä puuhaa!

lasku6_rakinkoski

Rakinkonkosken kuohuissa.

Ennen viimeistä Rakinkoskea pysähdyimme taas suvantovaiheessa käymään lävitse laskulinjoja. Kyseessä oli 2- koski eli vauhdikkaampaa settiä olisi luvassa. Taas alkoi hieman jännittämään, kun kuuli kosken pauhun mutkan takaa. Vauhtia olikin luvassa, aallokko pääsi kastelemaan päätä myöten.

lasku2

Apuohjaaja Pekan taidonnäyte. Eskimo kääntyy näillä konkareilla niin nopeasti, että melkein ohitse menee jos silmiä räpäyttää.

Kosken jälkeen Pekka, yksi apuohjaajista kommentoi, että ajoit Jenni sitten suoraan kiven päältä. No enpä ollut huomannut muuta kuin sen, että hyvin siellä joku aalto roiskautti vedet päälle. Rakinkosken jälkeen oli aika voittajafiilis! Kuitenkin edessä olisi vielä toinen lasku ja jo hieman väsyneenä pitkän päivän jälkeen tuntui, että noinkohan mallikkaasti sitä enää toista kertaa kykenee menemään. Toisen onnistuneen laskun jälkeen fiilis oli aivan huikea ja itsevarmuus tekemiseen oli kasvanut huimasti! Ei kait tuolla ihan tuurilla menty! Laskun jälkeen sain taas samat kommentit Pekalta ”laskit sitten taas suoraan sen ison kiven päältä”. Nyt olin sen jopa ehtinyt havainnoida ja todeta, että siitä saa paremmat pomput aikaiseksi.

paluu sillalle

Take-out paikkana toimi Kettusalmen silta.

Päivän päätteeksi sauna, ruoka ja unet teltassa maistuivat. Nukkumaan mennessäni tuntui kuin nenäklipsi olisi nenässä ja kroppa tekisi edelleen melontaliikkeitä.

Sunnuntai 19.6.2016

Aamupalalla katsoimme edellisen päivän laskuvideoita ja ennen aamupäivän koskelle siirtymistä kävimme taas teoriaa lävitse. Aamupäivän koskemme olisi Riekonkoski, jossa olisi tarkoitus kerrata opittua ja syventää laskulinjojen valintaa. Riekonkoski on aikaisemmista koskista hieman vauhdikkaampi ja kun kävimme sen rannalta scouttaamassa eli tutkimassa, niin jännitys nousi taas käsin kosketeltavaksi.

lasku3_Riekonkoski

Riekonkoski

Melontakamat päälle ja kohti Riekonkosken ensimmäistä osuutta. Kehiin tuli taas tuttu (ja turvallinen?) melan läpsytys veteen kosken ensimmäisessä osassa. Kosken toisen osuuden jälkeen hymy oli kuitenkin taas herkässä ja innokkaasti sitä lähti kantamaan kajakkia takaisin kosken yläpäähän. Nyt keskityin siihen, että melanveto lähtisi tarpeeksi ylhäältä ja voimakkaammin. Oli mahtava tunne, kun olotila vapautui ja hommasta alkoi nauttimaan ihan täysillä.

lasku1_Riekonkoski

Samanaikaisesti niin jännittävää, mutta niin nautinnollista ja adrenaliinin liikkeelle saavaa puuhaa!

Iltapäivällä siirryimme Kapeenkoskelle, joka sijaitsee Äänekoskella. Täällä siis olin ottanut useammankin uintisession kolme vuotta sitten. Nyt lähdettiin hakemaan revanssia uusin opein!

hyppy

Valmiina seal launchiin…

koski12

…joka tapahtuu näin.

Aluksi pääsimme harjoittelemaan uimarin pelastamista vedestä. Yksinkertaisuudessaan homma toimi niin, että yksitellen uimme kosken ilman kajakkia ja harjoittelimme oikeaa uimisasentoa tositilanteita varten: jalat alavirtaan ottamaan kopit kivistä ja nenä kohti taivasta. Rannalla olevat yrittivät sitten pelastaa veden varaan joutuneen heittämällä pelastusköysiä. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ollut. Minä olin kurssilaisista ainoa, kuka saatiin noukittua vedestä köydellä. Muut noukittiin apuohjaajien toimesta kosken alapuolelta kajakeista käsin. Köyden heittäminen kivisellä ja puskaisella rannalla ei olekaan mikään helppo homma. Se joko ei lennä tarpeeksi pitkälle, ajoitus on väärä tai kuten myös minullakin kävi, pelastetaan yläpuolella olevia puita.

pelastusharjoitus

Valmiina yritykseen pelastaa koskessa uiva kurssikaveri.

Pelastusharjoituksen jälkeen pääsimme taas itse asiaan eli laskemaan kosket alas. Nyt oikein odotin sitä, koska kuohut ja vauhti näyttivät todella hyviltä. Saarijärven koskista poiketen täällä ei juurikaan kiviä laskulinjoilla ole tai ne ovat hyvin veden alla. Ensimmäinen koski meni vauhdikkaasti alas ja tuntui hyvältä, kun sai kuulla menon olevan jo ihan mallikasta. Toinen koski eli Kapeenkoski on 2. luokan koski ja siinä kuohut olivat isommat kuin missään koko viikonloppuna lasketuissa Kolme vuotta sitten olin laskenut kyseisen kosken kolmesti ja sillä kolmannella kerralla kipannut, kun huojentuneena onnistuneesta viimeisestä suorituksesta olin lopettanut melonnan liian aikaisin ja kosken alla oleva alapyörre oli heittänyt minut nurin. Koskea lähestyessä ja sen nähdessä alkoi sydän taas tutustu pamppailemaan. Mutta kun kajakki tömähti ensimmäisiin aaltoihin, hymy nousi kasvoille ja mieletön fiilis valtasi koko kropan. Tällä kertaa muistin todellakin meloa loppuun saakka! Pekka meloi taas perässäni ja totesi kosken jälkeen ”Meloit sitten taas suoraan ison kiven päältä”. Joopa joo, miksi poiketa hyväksi todetusta linjasta…

Olo tuntui jopa haikealta meloessamme kohti autoja. Takana oli kurssi, jonka myötä olin oppinut todella paljon uusia asioita koskimelonnasta, virtaavasta vedestä ja turvallisuudesta. Kiitos tästä kurssin loistaville, ammattitaitoisille ja innostaville vetäjille. Takana oli myös viikonloppu mielettömän hyvässä porukassa. Melontaseuramme Melanvilauttajien yhteishenki on loistava ja ei voi kuin olla tyytyväinen siitä, että seurasta löytyy aktiivisia jäseniä, jotka vapaa-ajallaan, rakkaudesta lajiin, haluavat viedä tieto-taitoaan myös vasta-alkajille esimerkiksi tällaisten kurssien puitteissa. Koska kurssilla meloimme monessa erilaisessa koskessa, siellä sai todella hyvän ja nousujohteisen opin erilaisista koskista ja voinkin mielelläni suositella Mevin koskikurssia, jos koskimelonnan aloittaminen kiinnostaa tai haluat vain syventää osaamistasi virtaavassa vedessä melomisesta. Koskikurssille voi osallistua, vaikkei Mevin jäsen ole tai vaikkei vielä mikään huippumeloja olekaan. Jos kiinnostuksesi heräsi, niin vieraile Mevin sivuilla (http://www.melanvilauttajat.fi/) tai ota suoraan yhteyttä sivuilta löytyviin yhteyshenkilöihin kysyäksesi lisätietoja kursseista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s