Juhannus meloen: Päijänne päästä päähän

Neljä vuotta kotijärvenäni on ollut Päijänne, Suomen toiseksi suurin järvemme. Monesti on mieleeni noussut ajatus siitä, että sen voisi jollain tavalla, omaa lihasvoimaa käyttäen,  liikkua päästä päähän. Nyt kun olen Jyväskylästä muuttamassa pois, halusin tämän haaveeni toteuttaa ja kulkupeliksi valikoitui kajakki ja ajankohdaksi juhannus. Ajatus keskikesän juhlan viettämisestä veden päällä, teltan pystyttämisestä rantakalliolle, yöttömän yön tunnelmasta nauttien ja hieman haastavankin urakan suorittamisesta, tuntui heti alusta saakka loistavalta idealta. Matkan edetessä tämä tunne vain vahvistui, onneksi myös mukaan lähteneiden matkakumppaneidenkin mielestä. Päijänne on huonolla kelillä todella vaativa melontakohde usean ison selän vuoksi ja toiveeni oli ennakkoon vain tuulten olevan edes sen verran suotuisat, että reissun toteuttaminen ylipäätään olisi mahdollista. Suunnaksi olin alun perin ajatellut etelä-pohjoissuuntaa, koska tuulet enimmäkseen kesäisin lounaasta puhaltavat. Tämä suunnitelma myös piti, kun juhannuksen lähestyessä pohjoistuuli vaihtui etelätuuleksi. Mukaani sain muutaman muunkin, joita matkasuunnitelmani houkutteli. Niinpä juhannuksen aatonaattona Vääksyn kanavalta lähti matkaan kolme naista. Minä ja Eeva kajakein ja Salla puuveneyksiköllä.

Torstai 23.6.2016 Vääksyn kanava – Likolahti, Kelvenne 26,5 km. Kajakissa istuttu aika 4h 10min

Kun aloitus- ja lopetuspiste eivät ole samassa paikassa, vaatii reissu aina logistista säätöä. Juhannusviikolla keskiviikkona ajoin Jyväskylästä eteläsuomeen noutamaan Welhonpesästä minun ja Eevan uutuutta kiiltäviä kajakkeja. Eeva hyppäsi samaan kyytiin ja Salla ajeli niin ikään myös etelästä vene oman auton katolla. Vene, kajakit ja Eeva jätettiin yöksi Vääksyn satamaan, kun minä ja Salla ajoimme autot Jyväskylään lopetuspisteeseen ja hyppäsimme torstaina bussiin kohti aloituspistettä.

Eeva3

Eeva ja kajakkiporo Vekku jäivät keskiviikkoiltana paattivahtiin Vääksyn satamaan. Kuva: Eeva Sairanen

Torstaina pääsimme vesille iltapäivästä sateisessa kelissä. Taas kerran totesimme, että sateella kajakki on paras paikka viettää aikaa. Siinä vaiheessa kun melonta-anorakki on päällä ja aukkopeite kiinni, järvenpintaan ropiseva vesisade tuntuu vain miellyttävältä.

Eeva1

Salla ei päässyt puuveneyksiköllään nauttimaan aukkopeitteen tuomasta suojasta sateella, vaan sai tyhjentää venettään säännöllisesti. Kuva: Eeva Sairanen

Ensimmäisenä päivänä meloimme yhden pysähdyksen taktiikalla ja 26 kilometrin matka taittui todella nopeasti. Tauon pidimme Pulkkilanharjulla, Karisalmen sillan kupeessa, jossa kävimme tankkaamassa aikamoiset määrät ruokaa parkkipaikalla sijaitsevassa pienessä kahviossa. Tauon jälkeen tuuli hieman yltyi ja pääsimme etenemään loppumatkan hyvässä myötäisessä. Juuri ennen kuin rantauduimme Likolahteen sade lakkasi ja pääsimme pystyttämään telttaa ja valmistamaan päivällistä selkenevässä illassa. Kerrassaan täydellinen päivä säiden suhteen! Yöpymispaikka ei sitten ollutkaan niin täydellinen. Ihan kaikilla kansallispuiston kävijöillä ei ole käsitystä siitä, millainen käytös on suotavaa yleisillä, Metsähallituksen ylläpitämillä retkeilypaikoilla. Siinä jopa äänekkäät lokit jäivät volyymitasossa kakkoseksi, kun juhannuksen ilolientä nauttinut veneilijäporukka vietti yötöntä yötä myöhään aamuyöhön. Pohdimme loppuillasta, että pakkaammeko tavarat takaisin kajakkeihin ja jatkamme matkaa vai turvaudummeko korvatulppiin. Siirrettyämme teltat niemen toiselle puolella, päädyimme siihen, että korvatulpilla saamme vaimennettua loput juhlijoiden metakasta. Enpä ollut aikaisemmin telttaani vastaavanlaiseen pusikkoon pystyttänytkään!

Perjantai 24.6.2016 Likolahti, Kelvenne – Paatsalo 28km+26km. Kajakissa istuttu aika 4h45min+4h, 15min

Juhannusaatto alkoi selkeässä ja edelleen kirkastuvassa säässä. Hieman kymmenen jälkeen vesille lähtiessämme aurinko paistoi jo todella lämpimästi!

kuva4

Juhannusaaton aamu Likolahdessa, Kelventeen saaressa.

Tuulta ei ollut nimeksikään, joten mahdollisten kovien tuulten vuoksi pelätty Tehinselän ylitys sujuisi todella helposti. Tehinselkä on Päijänteen isoin selkä ja jos olisimme tuulten takia joutuneet kiertämään sen mantereen/saarten suojissa, olisi matkaa tullut todella paljon lisää.Ensimmäisen tauon pidimme Selkäsaaressa ennen selän ylitystä.

kuva5

Tauko Selkäsaaressa. Pohjoisessa avautuu iso Tehinselkä. Sallan ei ollut yhtä helppo rantautua puuveneyksiköllään, kuin minun ja Eevan muovikajakeillamme. Niinpä osa tauoista oli helpompi viettää veneessä.

Ylitimme selän suoraan Selkäsaaresta Iso Karhusaareen. Tällä reissulla kilometrejä tuli lyhimmilläänkin sen verran, että turhia mutkia kukaan ei ollut innokas tekemään. Lähtiessämme ylittämään Tenhiä tuuli tyyntyi täysin ja selän ylityksestä tuli yksi juhannuksen hienoimmista kokemuksista! Oli aivan mieletöntä meloa isolla, peilityynellä ja täysin tyhjällä selällä. Moneen otteeseen matkan aikana ihmettelimmekin, missä kaikki muut juhannuksen vesilläliikkujat oikein ovat? Kun ympärillä levittäytyi iso ja tyyni vesialue, keskityin melanvetojen yksinkertaiseen, toistuvaan liikkeeseen, seurasin melanvedon aiheuttaman kuvion syntymistä tyyneen veteen ja vesipisaroiden tippumista melan lavoista, pääsin kuin meditatiiviseen tilaan, missä tuntui, että tämä hetki ja tämä paikka ovat ainoat maailmassa. Hymy oli herkässä ja elämä tuntui hyvin yksinkertaiselta.

kuva6

Veden pinta vain hieman väreili ylittäessämme Tehinselkää. Ketään muita vesilläliikkujia ei näkynyt.

Pitkän lounastauon pidimme Isolla Karhusaarella. Meillä oli tarkoitus jatkaa melontaa läpi yön, joten emme päivällä pitäneet mitään kiirettä etenemisen kanssa. Kuuteen mennessä illalla olimme meloneet Selkäsaarelle saakka, yhteensä 28 kilometriä. Tässä vaiheessa söimme päivällistä ja pidimme pidemmän tauon. Aurinkoisen ja lämpimän päivän sekä ajallisesti pitkän etenemisen myötä olimme jo hieman nuutuneita. Eeva valmisti päivälliseksi pitaleipiä ja ensimmäisen leivän jälkeen Salla totesi, että josko lepäisimme hieman ennen toista leipää. Aika nopeasti alkoi tasainen tuhina kuulumaan kalliolta, kun sille päämme kellistimme. Pienten väliunien jälkeen olo tuntui aika raukealta ja kun aloimme tutkia karttaa yömelontaa varten, oli olo hieman vetelä kaikilla. Tässä vaiheessa myös sovimme, että yrittäisimme vähentää sunnuntaille jäävää matkaa, jotta Eeva ja Salla pääsisivät lähtemään kotimatkalle Jyväskylästä ajoissa. Alustavasti päätimme yömelonnan olevan vähintään 15 kilometriä ja katsoisimme sitten tilanteen ja kaikkien etenemishalut uudelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitkä tauko Selkäsaarella. Hereillä vielä ennen ensimmäistä Pitaleipää. Kuva: Salla Ruosaari

Juuri lähtiessämme yöosuudelle, saapui etelätuuli ja hymyssä suin läksimme melomaan ja soutamaan pienessä surffiaallossa loppua Judinsalonselästä. Kaikki apu matkalle oli enemmän kuin tervetullutta! Ensimmäisen tauon pidimme Haukkasalon Harmaaniemessä. Matkaa olimme taittaneet tuolloin noin 11 kilometriä. Tauko, kahvi ja suklaa tekivät ihmeitä, eikä ollut puhettakaan, ettemmekö vielä olisi matkaa jatkaneet. Totesimmekin yhteisesti, että nythän oli suoritettu vasta iltamelonta ja yömelonta oli vielä kokematta. Eipä meistä kukaan voinut kuvitella, kuinka hieno osuus meillä vasta edessä oli. Lähtiessämme kohti Saviselän ylitystä aurinko alkoi juuri vetäytymään taivaanrannan alapuolelle ja värjäsi taivaan ja pilvet mitä hienoimmilla väreillä. Ilman täytti kesäyön tuoksu, rannoilla palavat kokot loistivat hieman hämärtyvässä yössä, ainoat äänet tulivat melan ja airon osuessa veteen ja kesäyön tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Keskellä Saviselkää huomasimme neljä hirveä, jotka uivat Mustassalosta kohti Huhtisaarta. Tunsin oloni hyvin etuoikeutetuksi voidessani kokea näin hienon luontoelämyksen.

kuva11

Yöttömän yön taikaa Saviselällä.

kuva12

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa kokemastamme juhannusyön tunnelmasta!

Taivassalon kupeessa länsipuolella pidimme toisen tauon, kilometrejä oli tähän mennessä kertynyt päivän toisella osuudella noin kaksikymmentä. Salla kysyi hieman varoen, että vieläkö olisi intoa jatkaa? Minä ja Eeva vastasimme yhteen ääneen, että totta kai, kun kerrankin nyt näin myöhään olimme jaksaneet valvoa! Tunnelma oli aika hilpeä pitkään valvomisen ja hienojen yökokemusten seurauksena, kun valtavaan energianvajeeseen söimme päivällisten rippeitä. Kylmiä taskuperunoita ja pitaleipien sisältösörsseliä. Siitä hilpeydestä kuulivat osansa myös naapurisaarten vielä hereillä olevat asukkaatkin. Juuri kun jatkoimme matkaa kohti Paatsalon saarta, jossa päätimme yöpyä, kuu alkoi nousta taivaalle. Aikamoisen sarjan luonnon parasta näytösantia olimme saaneet nauttia! Makuupussiin kömmimme hieman kolmen jälkeen yöllä, juuri kun uuden päivän auringon säteiden kajo alkoi näkyä taivaanrannassa. Selän lihaksissa sykki kuumottava tunne ja koko kroppa tuntui kuin katujyrän alle jääneeltä, mutta minusta tuntui enemmänkin siltä, että olin ladannut akkujani, kuin kuluttanut niitä. Olimme meloneet ja soutaneet yhteensä 54 kilometriä.

Lauantai 25.6.2016 Paatsalo – Kaakkosaari, 38,5 km. Kajakissa istuttu aika 6h, 15min

Kaikki olemme nähtävästi enemmän aamu- kuin iltapersoonia, kun ilman kelloa heräsimme hieman kahdeksan jälkeen. Noin neljän tunnin yöunien jälkeen olo oli hieman melontakrapulainen. Juhannuskrapulan saa siis aikaiseksi myös liiallisella melomisella ja valvomisella! Kolmeen pekkaan söimme aamupalaksi 7 dl kaurahiutaleita. Puuron ja kahvin jälkeen elämä alkoi taas voittamaan ja Sallan sanoin lähdimme uuteen nousuun. Yhdeltätoista istuimme jo kajakeissa ja ihme kyllä lihakset tuntuivat todella vetreiltä ajatellen edellispäivän suoritusta,

Eeva9

Aamupäivä Paatsalossa. Kuva: Eeva Sairanen

Vanhanselkää pääsimme taas ylittämään pienessä myötäisessä. Ensimmäistä kertaa päädyimme siirtymään selältä rannan tuntumaan, kun etelästä lähestyi hieman uhkaavan näköisiä tummia pilviä. Mahdollisen ukkosen iskiessä ei todellakaan halua olla keskellä selkää, neljä kilometriä rannasta, hiilikuitumela kädessä. Edellisenä päivänä olin jäänyt aika paljon miinukselle energiansaannissa ja tämän kyllä nyt huomasin. Meno tuumasi hyytyä ihan kokonaan, kun energiaa ei vain kropassa ollut. Koutturin saarella pidimme ensimmäisen tauon ja tankkasin kaloreita lähemmäs tuhat kappaletta ja johan alkoi taas mela nousta ihan eri tavalla. Vanhanselän jälkeen oli oikeastaan ensimmäinen kerta koko matkalla, kun meloimme rantojen ja saarien lähellä. Nyt oikeasti realisoitui se, kuinka paljon Päijänteellä isoja selkiä on. Kohti pohjoista siirtyessä maisemat alkoivat näyttää koko ajan enemmän ja enemmän jylhemmiltä. Lounastauon pidimme Kärkistensalmessa ja samalla päätimme jatkaa matkaa yöksi Kaakkosaareen, joka on Säynätsalon kupeessa ja jo aivan lähellä määränpäätämme, Vaajakosken kanavaa. Viimeisen suuren selän, Ristinselän, pääsimme ylittämään melkein täysin tyynessä kelissä. Aivan uskomatonta miten hyvä tuuri meillä oli ollut tuulien suhteen koko matkan aikana!

Eeva2

Kärkistensalmen silta. Kajakkiporo Vekku nauttii olostaan kannella! Kuva: Eeva Sairanen

Kaakkosaaressa tunnelma oli korkealla, kun oikeasti tajusimme, että olimme käytännössä jo suoriutuneet matkasta. Tunnelma oli ollut loistava koko matkan ajan! Puhuimmekin siitä, kuinka olemme kaikki aika samanlaisia persoonia. Harvoin todella ärsyynnymme jos väsyttää tai päivät ovat pitkiä. Hyvä asenne ja huumori vievät pitkälle. Tällaisessa seurassa on todella helppo ja rentouttava olla. Huolimatta pitkistä ja vähän vaativistakin päivämatkoista, kiireen tuntua en ollut kokenut koko aikana ja ilmapiiri oli pysynyt positiivisen hilpeänä koko ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeinen ilta Kaakkosaaressa. 119 kilometriä takana ja vain 13 jäljellä. Kuva: Salla Ruosaari

Sunnuntai 26.6.2016 Kaakkosaari – Vaajakosken kanava, 13km. Kajakissa istuttu aika 2h, 40min

Aamulla heräsimme pohjoistuuleen. No olihan se hyvä, että joutuisimme edes pätkän matkaa läpsyttämään vastaiseen, ettei matkasta nyt liian helppo muodostuisi! Ystävämme Suvi asuu Vaajakosken kanavan kupeessa ja olimme sinne jättäneet automme. Suvi tuli perheineen meitä kanootilla vastaan ja heille päästyämme meitä odotti lämmin sauna ja lounas. Mikä täydellinen lopetus juhanukselle, kiitos! Saatuani tavarat kannettua rantatörmältä ylös pihalle, istuin tavaroiden keskellä pihalla syöden ruisleipää taskulämpimän juuston kera. Olin väsynyt, likainen ja haisin pahalta. Juuri tuolloin minut valtasi mieletön onnellisuuden tunne, tämä on niin sitä elämää, mitä haluan elää! Juhannuksen 2016 elämysmatka oli saatu päätökseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko kööri Tehillä: Eeva, Vekku, minä ja Salla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s