Soolona Sarekissa

Pidän luonnossa liikkumisesta itsekseni. Tällöin tunnen pääseväni lähemmäs luontoa, voin keskittyä pelkästään ympärillä olevaan maisemaan, omiin tuntemuksiini ja ajatuksiini. Olen jo useamman vuoden ajan tehnyt pidempiäkin vaelluksia yksin juuri näiden seikkojen vuoksi. Yksinvaelluksella on myös se hyvä puoli, että saa itse määrittää paikan, reitin, aikataulun, tauot, yöpymispaikan. Siis ihan kaiken, myös päätökset mahdollisissa hankalissa tilanteissa. Tämän vuoden soolovaellukseni kohteeksi valikoitui Sarek, Ruotsissa oleva hyvin erämainen kansallispuisto. Siellä ei ole tupaverkostoa, ei merkittyjä reittejä, eikä juurikaan siltoja jokien ylityksiin. Tosin kulkijoita siellä on sen verran paljon, että suosituimmilla reiteillä polut ovat hyvin näkyvissä. Minun oli viime talvena tarkoitus hiihtää Sarekin poikki, mutta erinäköisistä syistä, kuten rasituksesta turvonneen jalkani vuoksi, Abiskosta alkanut hiihtovaellus päättyi Ritsemiin. Siis yhdelle Sarekin porteista. Tuolloin katsellessani sieltä aukenevia Sarekin massiiveja jäi asia sen verran harmittamaan, että päätin sitten korkata alueen tulevana kesänä. Mietin pitkään, millaisen reitin Sarekissa tekisin. Koska en siellä aikaisemmin ollut käynyt, päädyin tekemään ihan perusvaelluksen, suosituinta Ruohtesvággen laaksoa myöten. Aloituspisteen ollessa Ritsem ja lopetuspisteen Suorvan pato. Sarek on niin laaja ja vaikeakulkuinen alue monine joenylityksineen, että viikossa ei kovin laajaa kierrosta ehdi tekemään ja nyt ei ollut intoa kantaa selässä yli viikon muonitusta.

Torstai 11.7.2016, 11 km. Nousua 413m ja laskua 139m. Aurinkoista, lämpötila varjossa 24 astetta illalla klo. 20.30

Nyt oli kyllä pohjoinen pettänyt minut! En pidä rinkan kannosta liian lämpimässä säässä ja tämän vuoksi harrastan pidempiä rinkkavaelluksia kesällä vain tarpeeksi pohjoisessa. Mieluusti lämpötila voi olla sitä luokkaa, että lyhythiaisella juuri ja juuri tarkenee liikkeellä ollessa ja iltaisin päälle saa vetää untuvatakin ja pipon. Nyt ei tarvinnut! Jo lauttamatka Ritsemistä Änonjálmmeen oli tukahduttavan kuuma. Illalla vielä puoli yhdeksältä pompin teltan ulkopuolella alusvaatteet päällä. Tästä voi päätellä paljonko virtasi hikeä ensimmäisen päivän reilun 400 nousumetrin aikana! Onneksi mukana on untuvapussi, jonka comfort on 0 astetta, ei varmasti pääse vilu yöllä yllättämään! Yritin kuitenkin nauttia kesäisestä helleaallosta. Ennen vaellukselle lähtöä lämpötila Sarekissa oli ollu 3 astetta plussan puolella ja vettä oli tullut vaakana. Enemmän siis sitä normaalia Sarekkia, mutta ei nyt kuitenkaan ihan täysin kesäsää minun makuuni sekään.

20160721_151233

Onneksi heti alussa olevan Vuojatädnon ylitse menee silta. Takana avautuu Áhkkán massiivi.

Änonjálmmesta lähtee merkitty Padjelantleden, joka kiertää Sarekin länsipuolta. Poikkesin reitiltä polulle, joka kulkee Áhkkan ja Sjnjuvtjudisen välistä (Hauskuutin illalla itseäni yrittämällä lausua ääneen jälkimmäisen tunturin nimen. Kuulostin lähinnä venäläiseltä). Tuntui hyvältä poiketa pois merkityltä reitiltä ja samalla väheni vastaantulevien vaeltajien määrä nollaan. Juuri sitä mitä kaipasin.

20160721_163432

Laaksosta on hienot maisemat alueen korkeimmalle massiiville, Áhkkálle, joka kohoaa korkeimmillaan hitusen yli 2000 metrin korkeuteen.

20160721_201805

Ensimmäisen yön telttapaikka Áhkkán juuressa. Olo oli täydellisen onnellinen.

Perjantai 22.7.2016, 15,5km. Nousua 335m ja laskua 182m. Iltalenkki Nijákille 8km, nousua ja laskua 698 m.

Aurinkoa, ei tuulta. Viikon teema ensimmäisellä Sarekin reissullani (uskon vakaasti joutuvani tämän vielä jollain tulevalla Sarekin vaelluksella maksamaan takaisin ja vielä korkojen kera!) Tällä oli myös kääntöpuolensa,  ilalla ei pahemmin halunnut viettää aikaa teltan ulkopuolella. Mäkäräistä ja hyttystä oli sen verran paljon, että jopa minun suhteellisen hyvä itikansietokyky jäi kakkoseksi.

Jatkoin kulkemista Sjnjuvtjudisjåhkån itäpuolta (hyvin näkyvä polku menee joen länsipuolta) ja en törmännyt päivän aikana muihin vaeltajiin. Uskon joutuneeni rämpipään hieman enemmän soilla ja pusikoissa, mutta tämän hinnan mieluusti maksoin siitä, että sain olla koko päivän törmäämättä muihin vaeltajiin. Yksinvaelluksella yksi mieluisimmista tunteista on se, että olen täysin yksin täällä. Tätä tunnetta ei halua rikkoa edes sillä, että vain tervehtii vastaantulevia vaeltajia.

20160722_092954

Näkymä Sjnjuvtjudisjávråsjille. Oikeasti, kuka osaa lausua tämän oikein, kun kirjoittamiseenkin pitää nimi tavata kirjain kirjaimelta?!

Ylitin Suottasjjåhkån hieman ylempää helposti. Pystytin teltan Nijákin juurelle, Nijákvággenin varrelle, söin myöhäisen lounaan ja nukuin pitkät päikkärit.

20160722_123659

Suottasjjåhkå ja toisella puolella, 1922 metriin kohoava Niják

20160722_210959

Toisen yön telttapaikka ilta-auringossa

Nousin iltalenkillä Nijákille katselemaan ympäristön maisemia. Lähdin nousemaan Nijákin kuvetta liian aikaisin ja jouduin kapuamaan sitä tovin matkaa ylös aika jyrkässä kulmassa. Rinteellä oli ison rakan sijasta pikkukiveä, jota pitkin on huomattavasti hankalampi mennä, koska se lähtee niin helposti valumaan kengän alta. Onneksi ei tarvinnut tulla samaa reittiä alas…siinä olisi saanut todella olla kieli keskellä suuta.

20160722_200016

Näkymä Nijákin kupeelta alas laaksoon

20160722_200021

Jos pitää rakassa etenemisestä, niin Sarekin huippujen kupeilla siitä pääsee nauttimaan varmasti kyllästymiseen saakka!

Lauantai 23.7.2016, 20,5km. Nousua 247m ja laskua 302m.

Siirryin heti aamusta kävelemään lännenpuoleista polkua. Idänpuolella edessä olisi ollut Mihkájåhkånin ylitys ja jo jäätikön koko antoi ymmärtää aika selvästi, minkä koon jäätikkövirrasta olisi kyse. Kun myöhemmin päivällä joen näin, olin hyvin tyytyväinen siitä, että olin Smájlláhkån länsipuolella.

20160813_121818

Päivän reittiä. Ylhäällä vasemmalla Niják ja alhaalla oikealla Mihkán iso jäätikkö ja jäätiköltä laskeva joki

Polku ennen Skárjáa on todella helppoa käveltävää. Korkeuseroja ei juurikaan ole, eikä kivikkoa, pusikkoa tai soita. Helppo elämä osuus! Edellispäivän yksinmenon tuudittamana kävin rauhassa naku-uinnilla Ruohtesjávrásjella. Tuolloin oli vielä tuuria, jota ei sitten enää tuosta eteenpäin ollutkaan. Myöhemmin vessareissulta kiven takaa noustessani 4 henkinen ruotsalaisporukka pölähti paikalle kuin salamana. Mikä siinä on, että jos törmää 3-4 vaellusseurueeseen päivän aikana, niin ainakin puolet niistä on silloin, kun on alasti tai hyvin vähissä vaatteissa?! Ja tällaisia tilanteita ei nyt kovin montaa minuuttia päivän mittaan minulla kuitenkaan ole!

20160723_120150

Smájllájåhkå. Jäätiköltä laskeva joki ei näytä kummoiseltakaan ylitykseltä kuvassa, mutta ilman vaellussauvaa minua ei tuonne olisi saanut. Jäätiköltä veden mukana valuvien sedimenttien johdosta pohjaa ei näkynyt, eikä näin ollen kovassa virrassa ollut mitään käsitystä joen syvyydestä ilman sauvaa. Ensimmäisessä paikassa missä jokea yritin ylittää se syveni yllättäen todella paljon, virtauksen ollessa todella voimakas.

Siirtyessäni kulkemaan Ruohtesvággenin länsipuolta katosi myös osittain yksinvaeltamisen tunne. Vastaan tuli päivän mittaan useampia vaeltajia ja yöpymispaikoiltani näin aina muitakin telttoja jossain kauempana. Tällaisessa tilanteessa on puolensa ja puolensa. Se luo turvallisuuden tunnetta. Mutta nautin suunnattomasti siitä tunteesta, kun illalla pystytän teltan keskelle erämaata, eikä näköpiirissä ole ketään muita ihmisiä, enkä ole päivän mittaan keneenkään törmännyt. Toki olen huomannut, että kun tällaista jatkuu useamman päivän putkeen, niin sen jälkeen tuntuu jo ihan hyvältä nähdä muita vaeltajia ja vaihtaa muutama sananen. En siis kuitenkaan ihan täysin erakkoluonne ole.

20160723_163813

Smájllájåhkåniin laskeva Mihkájåhkån

Skárján kohdalla Smájllájåhkå laskee kapeaan kallioränniin ja saa aikaiseksi hienon putouksen, jonka onneksi pääsee ylittämään siltaa pitkin.

20160723_203706

Teltan pystytin illalla Tjågnårisin jäätiköltä laskevan joen rantaan. Laiskuuksissani en enää jaksanut laskeutua alemmas jokea sitä ylittääkseni ja tämän seurauksena sain ylittää sen tulevina päivinä useammankin kerran. Kuvassa keskellä näkyy Låddebákte, jonka päälle oli tarkoitus kavuta seuraavana päivänä ihastelemaan Rapadalenin suistoa.

Telttani oli niin korkealla ja joki teki juuri siinä kohtaa 3 metrin syöksyn alaspäin, että ajattelin saavani olla siellä aivan rauhassa. Alempana joen varressa näkyi muitakin telttailijoita ja siellä oli suotuisat joenylityskohdat. Kävin toisella virralla iltapesulla ja kekkuloin teltan ulkopuolella nakuna, kun yhtäkkiä sivusilmällä näin jotain liikettä muutaman sadan metrin päässä. Siellä oli 5 saksalaista parikymppistä poikaa ylittämässä virtaa kosken kohdalta! Ilman vaellussauvoja, ilman köysiä…noh, jokainen tyylillään. Ajoitus osui taas kerran nappiin!

Sunnuntai 24.7.2016, 24,5km. Nousua 1002m ja laskua 1038m.

Kahdeksan aikaan aamulla teltan lämpötila oli 37 asetta ja teltan ulkopuolella 26 astetta. Hikoilin jo aamukaffia juodessani kuin pieni possu. Mikä loistava keli lähteä suorittamaan päivän touhutonnia! Mielessä oli kyllä, että istun tähän varjoon koko päiväksi ja tarjoilija voi tuoda kylmiä juomia säännöllisin väliajoin. Ajatus kariutui siihen, kun tajusin, että Sarekissa ei ole varjoja. Paitsi vuorten tekemiä ja niille oli aika kävelymatka. Sen sijaan kävelin purolle ja kaadoin Nalgenella vettä niskaani.

k10

Tarkoitukseni oli siis kivuta Låddebáktenille katsastamaan Rapadalenin laakso.  Laakso on noin 35 kilometriä pitkä suistoalue ja yksi Sarekin hienoimmista nähtävyyksistä. Låddebáktenilta on taas alueen hienoimmat maisemat laaksoon.

Olin itse asiassa aamulla tyytyväinen, että pääsisin ylittämään Tjågnårisjågåsjin sekä aamulla, että uudestaan illemmalla. Kokisin itse, mikä vaikutus lämpimällä säällä on jäätikköjoen virtaukseen. Ja olihan sillä! Illemmalla joki virtasi paljon voimakkaammin kuin aamulla.

20160724_103634

Tjågnårisjågåsj

20160724_120216

Jo kartan tiheässä olevat korkeuskäyrät kertoivat, että reitti Låddebaktenille Bielatjåhkkanin kuvetta pitkin ei ollut helpoimmasta päästä. Välistä menin nelivedolla eteenpäin jyrkällä rinteellä. Vastaan tuli vaeltajia rinkan kanssa ja olin hyvin tyytyväinen, että en itse siellä ollut täysvarustus selässä.

Nousu Låddebáktenille ei ollut ihan helpoimmasta päästä, töitä joutui jonnin verran tekemään. En noussut huipulle saakka vaan siitä jäi uupumaan noin 150 nousumetriä. Juuri ennen huippua on aika jyrkkä kohta ja tummat pilvet kiertelivät ympärillä siihen malliin, että en halunnut joutua sateen yllättämäksi huipulla yksin ja päästä testaamaan laskeutumista märillä ja liukkailla kivillä. Mieluummin jäin hieman alemmas ja vietin enemmän aikaa maisemaa ihaillessa.

20160724_151702

Rakkaa, rakkaa ja rakkaa oli myös Låddebáktenin kuve täynnä

Ja mikä maisema sieltä olikaan Rapadalenin laaksoon!  Minut valtasi todella voimakas ja hieno tunne siitä, että olin yksin kymmenien kilometrien päässä lähimmästä asutuksesta, olin yksin kivunnut vuoren kupeelle ja yksin, täydessä hiljaisuudessa siellä seisoin ja ihailin alla avautuvaa Rapadalenia.

20160724_143154

Rapadalen

20160724_145224

Kauempaa laaksosta lähestyi saderintama, joka sai minut havahtumaan haaveistani ja laittamaan tossua toisen eteen alaspäin mennessä. Muutaman tunnin alasmeno märässä rakassa ei juurikaan houkuttanut. Sadepilvet onneksi kuitenkin kuolivat kasaan ennen Låddebáktenille ehtimistään.

Reilu kahdeksan tuntia, 24,5 kilometriä ja reilu tuhat nousu- ja laskumetriä myöhemmin olin takaisin teltalla hikisenä ja nälkäisenä. Sain peseytyä ilman yleisöä ja ruokaa upposi sisuksiin aikamoiset annokset.

Maanantai 25.7.2016, 18km. Nousua 319m ja laskua 315m.

Heräsin, yllätys, yllätys, aurinkoiseen ja lämpimään päivään. Ilma oli niin painostava liikkeelle lähtiessäni, että ajattelin nyt vihdoin ja viimein taivaan varmasti iskevän tulta päivän mittaan. Sarvatjåhkkån jälkeen käännyin kohti pohjoista ja kuljin Bierikjávrren länsipuolta pitkin. Järven ympäristö oli ehdottomasti yksi vaelluksen kauneimpia paikkoja. Harmitti hieman, että en reissuni aikana päässyt leiriytymään järven rannalle ja ihailemaan maisemaa hieman pidempäänkin.

20160725_124652

Bierikbáktenin rinteillä olevat ruohikkoviirut heijastuivat järven pintaan kuin vihreät revontulet talvisella taivaalla. Seisoin ja ihailin tätä näkymää todella pitkään.

Ukkonen jyrähti Bielahtjåhkkan takana, mutta ei tullut päälle vaan minut kasteli vain leppoinen, rintaman reunan kesäsade. Ukkosrintama ei pääse Ähpárin massiivien ylitse ja kiertää niiden jälkeen eteeni ja jatkaa matkaa koilliseen.

Tämän päivän matkalla oli useita joen ylityksiä. Useasta pääsi ylitse vaelluskenkiä riisumatta ja ne mihin kengät joutui riisumaan, olivat hyvin helppoja. Guhkesvákkjåhkånilla joutui järkevää ylityspaikkaa jo muutaman sekunnin ajan miettimäänkin. Joen toisen haaran ylitse on rakennettu silta hienon kosken kohdalle. Teltan pystytän Alep Niendojågåsjin varteen, josta on hienot näkymät Ähpárin massiiveille. Ilta oli hieno ja itikkaa aivan tuhottoman paljon! Illan aikana alapuoleltani meni ohitse vaeltajia runsain määrin! Tästä kohtaa Sarekkiin kun menevät sekä Suorvan padolta, että Saltoluoktan fjällstationilta vaelluksensa aloittaneet.

20160725_185654

Ruopsokjiegna eli Ruopsokin jäätikkö Ähpári massiiveilla näkyi leiripaikastani hienosti. Kuvaan pääsi myös pieni otanta paikallisista mäkäräisistä ja hyttysistä!

 

Tiistai 26.7.2016, 15km. Nousua 311m ja laskua 382m.

Minulla oli ruokaa mukana 7 yön vaellusta varten ja ajatukseni olikin alunperin tehdä vielä yksi ylöspäin kipuaminen. Kenkku polveni alkoi kuitenkin ilmoitella, että sen osalta vaelluksen voisi jo lopetella. Olin kantapään kautta oppinut, että sitä kannatti kuunnella jos ei halunnut saada sitä melkeinpä toimintakyvyttömäksi.

Päivän ensimmäisen puolikas sisälsi todella paljon kiviä, kosteikkoja, isompia ja pienempiä puroja, pajupuskaa ja ryteikköä. Ai niin, mainitsinko jo ne pajupusikot?!

Minulla oli mukana Claes Grundstenin kirja På fjälltur Sarek ja sieltä kannattaa opetella tunnistamaan ainakin kaksi sanaa ”Vada” ja ”Videsnår”. Tällöin tietää olevan jotain hauskaa tulossa edessäpäin.

20160726_114447

Paju, tuo tunturiemme jalopuu

Ensimmäisen puolikkaan jälkeen kävelin lopun päivää miellyttävässä ja helppokulkuisessa tunturipaljakassa. Pidin pitkän lounastauon Nijavvebuolldanin rinteellä. Louastauon päätteeksi menin purolle ja iskin Nalgenella vettä päälleni oikein kunnolla. Kietaisin pyyhkeen märkien hiusten ympärille ja käännyin kävelläkseni takaisin rinkan luokse. Kääntyessäni parin sadan metrin päässä minua kohti käveli kaksi ruotsalaista parikymppistä vaeltajapoikaa. On se nyt saakeli, kun ei saa harrastaa nakuilua rauhassa keskellä erämaata! Pyyhe siirtyi aika vauhdilla hiuksilta vartalon peitoksi ja tervehdin vaeltajia iloisesti. Ilma oli todella kuuma ja painostava ja ajattelin ihan varmasti saavani kohta vettä päälleni muualtakin kuin Nalgenen pullosta.

Juuri kun sain rinkan selkääni alkoi Ähpárin takana taas tapahtua. Tummat pilvet alkoivat kerääntyä ja kumea, pitkä jylinä antoi viitteitä tulevasta. Ukkonen siirtyi kuitenkin taakseni Saltoluoktan suuntaan.

20160726_144123

Ukkonen Sluggá vuoren takana, Saltoluoktan suunnalla

Olin ajatellut yöpyä kartalla olevalla viimeisen joen varrella ennen Suorvan patoa ja toivoin ehtiväni perille ennen ukkosta. Saltoluoktasta ukkonen kääntyi etenemään vuorten väliin, pitkin isoja järviä kohti minua. Olin juuri ylittämässä viimeistä jokea, kun salama välähti, jyrähti ja rankka vesisade iski päälleni. Odottelin rauhassa kivellä istuen kuuron loppumista, ennen kuin etsin sopivan paikan teltalle ja pystytin sen.

20160726_151617

Maisema ukkosrintaman edetessä vuorten välissä olevia isoja järviä pitkin. Ukkoen eteni suoraan edestäni ja pimensi koko näkymän järven toisella puolella olevalle Stora Sjöfalletin kansallispuiston tuntureille. Todella vaikuttava luonnonvoimien esitys!

20160726_172828

Sama maisema ukkosmyräkän jälkeen. Viimeisenä vaelluspäivänä olisi enää käveltävä järven toisella puolella olevalle tielle saakka.

Keskiviikko 27.7.2016, 7,5km. Nousua 79m ja laskua 384m

Aamun ensimmäisen bussin Ritsemiin piti mennä Suorvan padolta hieman ennen kymmentä. Heräsin jo puoli viiden maissa itsestään ja päätin tähdätä tuohon ensimmäiseen bussiin. Polku alas järven rantaan on aikamoista rämpimistä, mutta olin hyvin tyytyväinen, että siellä polku ylipäätään meni. Alue oli niin tiheää pusikkoa, että ilman polkua hommaan olisi saanut menemään koko päivän. Juuri ennen patoa yhdytin ruotsalaispariskunnan, joka minun laillani pysähtyivät laittamaan gorea päälle lähestyvän sateen vuoksi. Heiltä sain kuulla, että tuo aamun bussi tulikin Ritsemistä ja Ritsemiin ensimmäinen bussi menisi vasta kahden maissa päivällä. Ritsemin fjällstationin työntekijä oli antanut minulle väärän suunnan aikataulut. Noh, mikäs siinä oli kaatosateessa seistä tienposkessa ja yrittää vettävalunava ison ja märän rinkan kanssa saada peukku pystyssä kyytiä. Olin jo melkein luovuttamassa ja alkamassa teltan pystytykseen, kun iso pakettiauto, peräkärry perässä pysähtyi. Seitsemänhenkinen suomalaisseurue menossa Ritsemiin ja autossa tilaa vielä yhdelle. Täydellistä! Kyydin lisäksi sain vielä loistavaa juttuseuraa matkalle. Iso kiitos tästä koko seurueelle!

Sarekki teki syvän vaikutuksen minuun. Se on Erämaa isolla E:llä! Tänne on päästävä takaisin…ehkäpä jo tulevana syksynä tai viimeistään tulevana talvena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s