Vapaalaskun alkumetreillä: Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain valkoista

Mietin lapsuuttani ja nuoruuttani pienessä, muutaman sadan asukkaan Eskolan kylässä, Keski-Pohjanmaalla. Siellä harrastemahdollisuudet olivat aika rajalliset. Mutta hiihtoa ja laskettelua sielläkin pääsi harrastamaan. Talvet kun olivat vielä talvia tuolloin, eivätkä näitä nykyisiä lumettomia mukamasteen talvia. Eihän ne kylän latujen pituudet huikeita olleet, saatikka viereisessä pitäjässä Sievissä sijaitsevan Louekallion laskettelukeskuksen korkeusmetrit (korkeusero hurjat 55 metriä, joka on, uskokaa tai älkää, pohojalaisittain todella paljon!). Mutta laskemisen perusteet sieltä kuitenkin mukaan tarttuivat. Lomilla sitten suunnattiin pohjoisempaan isompiin rinteisiin. Tässä vaiheessa täytyy ehdottomasti kiittää äitiäni, jonka ”lomat” taisivat lähinnä olla lasten kuljettamista rinteisiin, vaatteiden kuivatusta ja ruuan laittoa. Lukion jälkeen suuntasin vuodeksi Yhdysvaltoihin töihin. Koko elämäni kun olin tuijottanut pohjanmaan lakeuksia, halu oli nyt päästä näkemään oikeita vuoria. Ja niinhän siinä kävi, että toive toteutui ja pohojalaisen suu oli hämmästyksestä ammollaan pari ensimmäistä viikkoa tuijotellessani Kalliovuorten siluettia Denverin lähiöstä, Coloradossa. Ja muistan edelleen sen hetken, kun ensimmäisen kerran kipusin korkeuksiin hissillä jossain paikallisessa laskettelukeskuksessa keskellä vuorijonoa. Miten jotain niin mahtavaa voi olla edes olemassa?! Vuorilla tuli vietettyä monen monet viikonloput ja laskukokemus isommista mäistä senkun karttui. Offareillakin tuli laskettua, vaikkei niiden tajunnut mitään offareita olevan. Mukava vain oli puuterissa pöllyttää sileän ja ajetun rinteen sijaan.  Sitten opinnot veivät Vaasaan ja kuluneiden 15 vuoden aikana olen ollut suksilla, telluilla tai laudalla ehkä juuri ja juuri tusinan kertaa.

30 ikävuoden lähestyessä löysin itseni. Eräilijän, luonnosta voimansa ammentavan, outdoorlajien harrastajan. Vuosien saatossa lajivalikoimani on kasvanut, kun kuvioihin on perus patikoinnin lisäksi löytänyt tiensä niin maastopyöräily, melonta, hiihtovaellukset, kiipeily kuin polkujuoksukin. Vapaalasku on kiehtonut ja pyörinyt mielessäni jo useamman vuoden, mutta minusta on tuntunut, ettei aika riitä kaikkeen ja uusien välineiden hankkimiseenkin saa uppoamaan aika summan rahaa. Kun viime syksynä aloitin eräoppaan opinnot Outdoor Academy:ssä oli tämä uusi laji vääjäämättä edessä, koska se kuuluu vahvasti kahden vuoden opetussuunnitelmaan. Olen juuri nyt matkalla 5 viikoksi Ruotsiin ja Norjaan, jossa perehdymme vapaalaskuun, lumiturvallisuuteen ja muihin lajin salaisuuksiin.

Ennen tätä reissua meillä oli kahden viikon talviloma ja vietinkin lomani tutustuen haparoivin askelin vapaalaskun maailmaan Pallaksen ja Ylläksen tuntureilla. Näiden kahden viikon aikana mielessäni pyöri paljon tämän uuden lajin aloittamiseen liittyviä seikkoja, joita nyt tässä blogissani ajattelin avata.

img_2495

Ylöspäin Ylläksen auringossa

Välineistö

Muistan vielä syksyllä olleeni aivan pihalla lajin välineistöstä. Pitää olla erilaiset monot ja siteet ja suksetkin, kuin mitä perus rinnelaskija käyttää. Monojen tulee soveltua myös suksilla hiihtämiseen, kuten myös siteiden. Siteiden on myös hyvä olla kevyet, jotta hiihtäminenkin olisi mahdollisimman kevyttä. Suksien tulee olla hieman leveämmät kuin rinnesuksien, mutta ei kuitenkaan liian leveät, jotta ne soveltuvat muuhunkin kuin puuterilla laskemiseen, kun perus rinnepäiviäkin tulee jo opintojenkin puitteissa. Kahdet sukset tässäkin hommassa olisivat tietysti hyvät, mutta jos nyt saisi aluksi hankittua edes ne ensimmäiset. Suksissa täytyy myös miettiä niiden jäykkyyttä ja kääntösädettä ja ja…Suksiahan on sitten muodoltaan vaikka kuinka paljon: Camper, rocker, flat. Ja sitten jos päätät ostaa rocker sukset, pitää päättää ostaako full rocker, tip rocker vai tail rocker malliset. Ei ole helppoa, EI! Onneksi meille pidettiin koulussa päivän kalvosulkeiset asian tiimoilta, vaikka sittenkin suksien hankkiminen tuntui raastavan haastavalta. Mäkeähän ei vapaalaskussa mennä sitten hissillä ylös, joten suksien pohjaan laitetaan nousukarvat. Noh, en löytänyt suksiini sopivia nousukarvoja, joten minun piti itse leikata karvat niihin sopiviksi. Tähänkin sain menemään puoli päivää aikaa ja kaverini toteamus piti paikkansa :”vaikka mieleen tulee nauttia hieman viiniä rentoutumiseen, niin se ei ole hyvä idea!” Kun sukset, siteet, monot, karvat ja sauvat oli ostettu ja ensimmäisen kerran olin youtuben avustuksella saanut siteetkin asennettua hiihtoasentoon (-25 asteen pakkasessa, lapin kaamoksessa!) oli aika voittaja fiilis. Homma ei voi kun helpottua tästä eteenpäin! Vai?

img_2429

Ylläksellä. Pirunkurua ylös Kesängin päälle.

Tekniikka

Jos laskemisessa ei koskaan aikaisemmin ole ottanut laskutunteja, eikä kukaan ole koskaan ottanut kantaa laskutekniikkaan, niin siinä ihan varmasti on korjaamisen varaa! Tämä tuli minulle hyvin selväksi kahden Ruka viikon aikana, jotka koulusta teimme joulu- ja helmikuussa. Jos rinnelaskeminen tökkii ja halu on päästä hissittömiä vuoria valloittamaan, niin tekniikan harjoittelu tuo todella paljon lisää mielekkyyttä rinnelaskemiseen. Siellä on helpompi harjoitella tekniikoita, joita takamaastojen lumilla tarvitaan. Ja kun sitten ensimmäisen kerran yrittää laskea sitä epätasaista, kasoihin pakkaantunutta lunta, joka pahimmassa tapauksessa vielä pettää alta, niin ymmärtää tekniikan tärkeyden. Selväksi on jo myös käynyt, että suurimmaksi osaksi takamaastoissa ei lasketa mielettömän hyvällä puuterilla ja jos laskun aikana saa tehtyä muutaman loistokäännöksen hyvässä lumessa, on se jo erävoitto! Ja kyllä se hienolta tuntuu, kun jossain vaiheessa huomaa suksien tottelevan laskijaa, sen sijaan, että ne veisivät laskijaa.

kesanki

PowPow! Kesängin rinteillä Ylläksellä

Lajiin perehtyminen

Nykypäivänä tietoa asiasta, kuin asiasta on saatavilla vaikka kuinka. Hankaluus onkin siinä, mistä saada tieto sellaisessa muodossa, että siitä saa jotain irti ja kykenee rakentamaan pienistä palasista kattavan kokonaisuuden. Olen alkanut enemmän ja enemmän lämpenemään erilaisille peruskursseille, joiden pohjalta on sitten helpompi lähteä rakentamaan osaamistaan uudessa asiassa. Tähän mennessä kun olen ollut enemmänkin ”minä itse” tyyppinen oppija eri outdoorlajeissa. Nyt olen siis suuntaamassa hieman pidemmälle peruskurssille. Viidessä viikossa uskon eteneväni hurjasti eteenpäin tässä uudessa lajissa. Varsinkin kun opettajina toimivat todella kokeneet ja ammattitaitoiset ihmiset. Haluan yleensä kuitenkin olla jollain tavalla perillä asiasta, ennen kuin menen toisen oppiin. Näin koen saavani asiasta enemmän irti ja kykenen etenemään syvemmälle oppimisessa. Olen loppusuoralla Matti Verkasalon ja Jarkko-Juhani Henttosen Vapaalasku -kirjassa. Aivan loistava opus, josta saa todella kattavan kuvan lajista.

Lukemisen lisäksi halusin myös käytännön kokemusta, ennen Ruotsin ja Norjan mäkiin siirtymistä. Kahden viikon talvilomalla tähän olikin loistava tilaisuus. Noiden kahden viikon aikana minulla oli seurana laskija, jolla ei myöskään ollut lajista niin paljoa kokemusta, että myös lajin harrastaja, jonka voisi sanoa olevan jo vanha konkari. Konkarin kanssa on helppo edetä, koska hän tietää paikat ja lumiolosuhteet hyvin. Hänen mukanaan päädyin rinteille, joille en olisi vielä muuten mennyt niiden jyrkkyyden vuoksi. Mutta oppia tulee paljon, kun uskaltautuu omien mukavuusalueiden ulkopuolelle ja huomaa selviytyvänsä niissä ihan hyvin.

IMG_2461

Kellostapulin kupeilla.

Kokemattomamman kanssa liikkuessa joutuu itse enemmän ottamaan myös kantaa minne mennään ja miettimään mistä olisi hyvä nousta ylös ja laskea alas. Niitä ei niin hyviä reittivalintojakin tulee, mutta mielestäni tämä on vain hyvä oppimisen kannalta. Kun jonkun asian on henkilökohtaisesti kokenut sen kuuluisan kantapään kautta, voi todellakin sanoa kokemuksesta, että miksei ko. asia toimi. Suomessa oikeiden tuntureiden ja reittivalintojen tekeminen on myöskin huomattavasti haastavampaa untuvikolle, kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Länsinaapureilla kun löytyy pilvin pimein toptur kirjallisuutta, joissa todella tarkasti kuvataan minne kannattaa mennä, mistä nousta ja mistä laskea. Tässä olisikin vinkki jollekin alan konkarille, joka on kolunnut paljon Suomen rinteitä. Varsinkin, kun vapaalasku on tietääkseni täälläkin aika kovassa nosteessa.

dav

Keimiötunturi, Pallaksen suunalla

Turvallisuus

Kaikkiin ouotdoorlajeihin, joita harrastetaan takamaastoissa, kaukanakin asutuksesta ja alueilla, joissa ei välttämättä puhelimesta löydy enää 4G:tä, saatikka mitään kenttää, liittyy suurempi riski sille, että onnettomuuden sattuessa käy pahastikin. Niin myös vapaalaskuun. Kaksi isointa riskiä liittyy lumivyöryyn sekä vakavaankin loukkaantumiseen. Lumivyöryvarusteet ja niiden käytön hallinta ovat tärkeitä jo lajin alkumetreillä. Vaikka aluksi mieluusti liikkuu alueilla, missä lumivyöryriskiä ei ole tai ainakin se on häviävän pieni, tulee se ottaa aina huomioon. Sen olen jo oppinut, että on ihan höpönlöpön puhetta, että lumivyöryriskiä ei ole alle 30 asteen rinteissä.

bty

Pallaksella vallitseva säätila oli lumituisku ja whiteout.

Loukkaantuminen saattaa myös aiheuttaa hengenvaaran, jos loukkaantunutta ei saada nopeasti maastosta pois ja mukana ei ole välineistöä, joilla estetään loukkaantuneen mahdollinen hypotermia apua odottaessa tai ensiavun anto. Mukaan siis lähtee aina EA-laukku, tulitikut, lämmintä juotavaa, makuualusta ja bivisäkki, joilla saadaan loukkaantunut eristettyä kylmästä maasta ja viilentävältä tuulelta.

dav

Lommoltunturia alas. Edessä avautuvat vasemmalla Keimiötunturi ja oikealla Sammaltunturi.

Perusretkeilytaidot

Näiden taitojen olen huomannut olevan todella tarpeellisia tässäkin lajissa. Kartan, kompassin ja suunnistustaidon hallinta. Varautuminen pitkään päivään ulkona ja sään muutoksiin. Myös gps on aina reissuilla mukana. Sen ymmärtämiseen, että luonto voittaa aina ja tämän iskostaminen mieleen, ennen takamaastoihin hakeutumista, on myös mielestäni tärkeää.

dav

Keimiöjärven jäällä. Pallaksella teimme vapaalaskuvaelluksen. Yövyimme autiotuvissa ja kodassa. Päivisin kävimme laskemassa reitin varrelle sattuvia tuntureita.

dav

Keimiöjärven tupa. Autiotuvassa saa päivän aikana kostuneet varusteet helposti kuivaksi. Haaste lisääntyy muutamalla asteella siinä vaiheessa, kun yöpymispaikaksi valikoituu teltta.

Luonnosta nauttiminen

Kuten muissakin outdoorlajeissa mitä teen, tässäkin tärkeintä on luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen. Skinnaus ylös tunturille ei ole vain pakollinen paha, vaan yleensä reissun hienoin osuus. Kun metsänsiimeksessä hiihtelee lumen peittämien puiden ympäröimänä. Kun maisema alkaa vähä vähältä ympärillä avautumaan saavuttaessa puurajaan ja kun topista näkee koko 360 asteisen näkymän auringonpaisteessa. Tai sitten ei näe yhtään mitään lumituiskussa ja 15 m/s puhaltavassa tuulessa, missä yrität irrottaa skinejä suksien pohjista niin, että ne eivät lähde tuulen mukana jonnekin viereiselle tunturille. Molemmat ovat hienoja kokemuksia, tosin täysin erilaisia sellaisia. Jos tähän päälle saa vielä tehtyä muutaman onnistuneen käännöksen hyvällä lumella, niin se on vain ylimääräistä plussaa ja saa huulet nousemaan vielä isompaan hymyyn.

IMG-20170223-WA0000

Lommoltuntureilla. Päivän paras osuus oli ehdottomasti skinnailu tunturin kupeilla.

Olen nousumetri nousumetriltä ja käännös käännökseltä pääsemässä sisään tähän mielettömän hienoon lajiin, joka on tainnut jo sydämeni viedä!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s