Pohjolan Luonnon Puolesta: Kevätvaellus Finnmarkissa

Kun luonto päättää tehdä jotain normaalista poikkeavaa, täytyy ihmisen vain sopeutua tilanteeseen ja yrittää selvitä miten parhaimmaksi näkee. Luonto ei kysy meidän mielipidettämme tai aikatauluta toimintojaan meille sopivaksi. Näin on meneillään olevan ilmastonmuutoksen kanssa ja näin tapahtui myös kesäprojektini vaellusosuudella Finnmarkissa, millä kerään varoja wwf:n omakeräyksen kautta ilmastonmuutoksen torjumiseen. Mennyt talvi oli Finnmarkissa poikkeuksellinen lumen suhteen. Sitä oli paljon enemmän kuin normaalina talvena. Kevät oli myös poikkeuksellinen. Yhtä kylmää kevättä ei oltu koettu 30 vuoteen. Halusin nähdä ja kokea pohjolan kevään ja alkukesän ja otin tietoisen riskin sijoittaessani vaellusosuuden kesäprojektini alkuun. Näkemättä jäi tuntureiden alkukesä ja kasvien kukkaan puhkeaminen, sen sijaan näin ja koin alkavan kevään ja lumimassojen sulamisen kahlatessani välistä reisiä myöten lumihangessa.

Tarkoitukseni oli aloittaa vaellus Vardösta toukokuun 20:n päivän tienoilla ja vaeltaa Tana brun, Lakselvan ja Mazen kautta Kilpisjärvelle. Varangin niemimaalla oli kuitenkin tuolloin vielä täysi talvi päällä ja siirsin vaellukseni aloituksen kesäkuun alkuun ja jätin koko Varangin välistä, koska suksien kanssa en enää liikenteeseen halunnut lähteä. Sen sijaan aloitin vaellukseni Tana brusta. Tiesin tuntureilla olevan vielä lunta, mutta yllätyksenä tuli, kuinka paljon sitä siellä oikeasti vielä oli! Eteneminen jalkaisin ei ollut millään tavalla järkevää. Tämän tajusin heti ensimmäisenä päivänä noustessani tunturiin Tana brusta ja päätinkin vaeltaa Utsjoelle Tenojoen laaksoa myötäillen, missä suurin osa lumista oli jo sulanut.

dav

Aloittaessani vaellusta lämpötila oli nollan tuntumassa ja muutamana aamuna heräsin uuden lumen peittämään maisemaan. Vähäisetkin sulat alueet olivat peittyneet uudestaan lumeen.

dav

Seuraavaksi yöksi suuntasin heti alemmas tunturista ja ilmassa alkoi olla jo lähestyvän kevään merkkejä

IMG_20170607_085254

Yhtäkkiä sää muuttui ja Tenojoen laaksoa kuljinkin muutaman päivän yli 20 asteen helteessä! Laakso on todella kaunis!

Utsjoelle päästyäni jäin odottelemaan viideksi yöksi lumien sulamista sekä ruoka- ja karttatoimitusta, reittiini tulleen muutoksen myötä. Matkaa jatkoin taas maanantaina 12. päivä ja olo sekä jalat alkoivatkin olemaan jo aika levottomat tässä vaiheessa. Suuntasin taas Tenojoen laaksoa myötäillen kohti Rasttigaisaa, Finnmarkin korkeinta tunturia. Lumet olivat sulaneet suurimmaksi osaksi, eivätkä jokienkaan ylitykset tuottaneet ongelmia. Kunhan vain löysi joesta hyvän ja turvallisen ylityspaikan.

dav

Ei näyttänyt vielä kovin kesäiseltä kesäkuun 13. päiväkään ylhäällä tunturissa.

dav

Rasttigaisaa lähestyttäessä tunturit muuttuvat korkeammiksi ja lumiläikät suuremmiksi. Meneillään taas yksi pohdinta siitä, minkä reitin valitsen. Yksinvaelluksen yksi minua kiehtovista asioista on se, että kaikki päätökset saa ja pitää tehdä yksin

dav

Leveämmän joen ylityksen jälkeen jalat olivat aika tunnottomat jääkylmästä vedestä. Onneksi lämpötilat alkoivat taas kääntyä uudestaan muistuttamaan enemmän kesää. Tässä menossa Mattimus Borsejohkan ylitys

dav

Monet joet virtasivat vielä isoksi osaksi vankan lumikinoksen alla, kuten tämä Darjohka

Halusin kuitenkin päästä tutustumaan syvemmälle Finnmarkkiin ja Rasttigaisan jälkeen suuntasin sen pohjoispuolelle Rasttigaisan ja Geaidnogaisan välistä. Siellä, ihan muutaman kilometrin jälkeen, oli vastassa taas alkava kevät. Lumi peitti vielä noin 80% maastosta ja sitä oli paljon! Puolesta metristä pariin metriin. Onnekseni se kuitenkin vielä kantoi suurimmaksi osaksi, joten siellä oleminen ilman suksia ei mennyt ihan järjettömyyden puolelle.

IMG_20170615_145620 (1)

Rasttigaisan pohjoispuolella, Finnmarkin korkeimman tunturin huippu vasemmalla.

IMG_20170615_155613

Ja kun käänsin 180 astetta ympäri, näkymä oli tämä. Muutaman kerran kyllä mietin tässä vaiheessa, että lähdenkö todella patikoimaan tuon lumen keskelle!?

Ilma oli Utsjoelta lähtiessäni taas viilentynyt, mutta sitten lämpötila alkoi uudestaan lähestymään kesälukemia. Tiesin myös, että tulossa oli iso, useamman päivän saderintama. Näin ollen oli vain päivien kysymys, milloinka lumi ei enää kantaisi kulkijaa ja etenemiseen tarvittaisiin lähinnä uimarengasta! Kun välistä upposin reittä myöten hankeen, saattoi sen alla olla kymmenenkin senttiä vettä. Alkumatkasta jokien ylittäminen ei taaskaan tuottanut ongelmia, kunhan osasi etsiä sen järkevän ylityspaikan.

dav

Kulkija whiteoutissa. Välistä pääsi kulkemaan pidemmänkin matkaa lumettomassa tunturissa

dav

Pyssyjoen itäpuoli oli melkein täysin vapaa lumesta eli todellinen keidas talven keskellä. Saavuin joelle Muorraoaivin ja Gottetvarrin välistä ja jouduin kävelemään jokea ylävirtaan aina Oarjin kohdalle saakka päästäkseni siitä turvallisesti ylitse

Loppua kohti tilanne hankaloitui. En voinut kulkea laaksoissa, koska niitä peittivät lumi- ja vesisohjokerrokset, joiden lävitse upposi kokonaan. Tuntureilta tulevat järvien joet olivat täysin mahdottomia ylittää rinteillä. Ne olivat vielä täysin lumivesisohjon peittämät reunoilta, joten ei ollut mitään käsitystä kuinka paljon sinne upposi. Joen uoma oli peilikirkkaan jäärännin peittämä, jonka päällä vesi virtasi vuolaasti alaspäin. Homma muistutti aika vahvasti Tykkimäkeä ja minua ei nyt tässä tapauksessa huvittanut päätyä kyseisenlaisiin kesäleikkeihin. Viimeiset 20 kilometriä kuljin tuntureiden päällä vedenjakajalla mutkitellen jokaisen joen ja järven ohitse.

dav

Kuin labyrintti, mistä on vain yksi oikea reitti ulospääsyyn

Finnmarkin tunturit eivät ole Suomelle tyypillisiä pyöreitä ja helppokulkuisia. Niissä mennään jatkuvasti yksi korkeuskäyrä alas ja toinen ylös. Ja kun korkeuskäyrä on 20 metriä, tuli päivän mittaan mittariin aika monta sataa nousu- ja laskumetriä. Viimeiset pari päivää vaelsin kellon ympäri, jotta ehdin pois tunturista alkavien sateiden alta. Tosin täytyy todeta, että yöttämässä yössä ja auringon paistaessa melkein pilvettömältä taivaalta, menettää aika hyvin ajantajun ja vain nauttii liikkumisen riemusta.

IMG_20170617_141359

Kun korkeuskäyrä Norjassa tekee notkon merkin tarpeeksi jyrkästi, tarkoittaa se 20 metrin rotkoa. Monien paikkojen lumivyöryvaaran vuoksi kiertämistä tuli entistä enemmän.

Miltä sitten tuntui olla tällaiseen aikaan tunturissa? Koin päivien mittaan hyvin erilaisia tuntemuksia. Joka ilta nukkumaan mennessä olin intoa täynnä seuraavaan päivään. Pidän itseni haastamisesta ja siitä, että joudun vaelluksillani hankaliinkin tilanteisiin ja pohtimaan ratkaisuja. Useasti minulla oli kuitenkin todella voimakas tunne, että minun ei pitäisi olla siellä juuri nyt, haastamassa luontoa aikaan, jolloinka kenenkään järkevän ihmisen ei itseään tunturin olosuhteille pitäisi altistaa. Talvi ja lumi loppuivat ennen Lakselvaa yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Yhtäkkiä vain yhden mutkan takana oli vastassa suuressa lehdessä olevat tunturikoivut ja kukkivat sieliköt ja uuvanat. Täytyy myöntää, että kun kesän saavutin, niin mieleni valtasi helpottunut olo ja todella iloinen mieli. Tuntui hyvältä kävellä vehreällä tunturipaljakalla, haistaa kaikki kesän tuoksut ja nauttia leppoisasta kävelystä ilman, että joka mutkan takana edessä oli taas uusi haaste ratkottavaksi.

dav

Sokkuvuono ja Jäämeri edessä, vihdoinkin!

Saavuttaessani Lakselvan oli vaellusosuuteeni varaamistani viidestä viikosta jäljellä enää viikko. Seuraavaan viikkoon ei ollut mitään järkeä lähteä jatkamaan matkaa ja haastamaan itseään niillä valtavilla vesimassoilla, jotka tuntureilla parhaillaan liikkeellä olivat. Minulla ei myöskään ollut enää yhtään intoa kahlata lumihangessa, kyseessä piti kuitenkin olla lumettoman ajan vaellus. Niinpä lepäilin muutaman päivän Lakselvassa ja suuntasin sen jälkeen Pohjanmaalle juhannuksen viettoon perheeni kanssa, sekä valmistautumaan heinäkuun alussa alkavaan Suomen rannikkomelontaan.

Alunperin minun oli tarkoitus vaeltaa noin 650 kilometriä. Saldoksi tuli 217 kilometriä. Harmitusta en voi kuitenkaan sanoa potevani. Näin luonto päätti asian tänä vuonna ja määräsi täysin sen, kuinka monta kilometriä katsoi minun parhaakseni kulkea. Mielestäni tämä ehkä sopi jopa hyvin teemaan kerätä varoja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Jos emme tuulevaisuudessa ryhdy kunnioittamaan luontoa enemmän ja ottamaan enemmän sen tarpeita huomioon, tämä on meidän kohtalomme. Kuvainnollisesti rämmimme upottavassa lumessa ja etenemme vain kolmasosan siitä, minkä alunperin suunnittelimme. Tällä hetkellä ainakin itsestäni välistä tuntuu, että mitä järkeä on taistella ilmastonmuutokset puolesta, kun yksittäiset ihmiset maailmalla tekevät todella isoja päätöksiä taistelua vastaan. En kuitenkaan halua, enkä voi omasta taistelustani ja panoksestani luopua ja toivonkin, että myöskään sinä et niin tee. ”2000 km:ä, 10 vk. Pohjolan Luonnon Puolesta” haasteni sinulle oli lahjoittaa ilmastonmuutoksen torjumiseen yksi sentti per kulkemani kilometri. Kilometrejä kertyi siis 217 kappaletta, tämä tarkoittaa hyvin pienen summan eli 2,17 euron lahjoituksen tekemistä. Mutta kun tarpeeksi moni sen tekee, kertyy siitä iso summa. Kun tarpeeksi moni tekee myös jotain muita pieniä ilmastonmuutosta torjuvia asioita elämässään, tulee siitäkin iso virta. Vielä isompi, kuin mitä kohtasin tuntureilla. Minä ja luonto kiitämme ja kumarramme nöyrimmin Sinulle, joka lahjoituksen näiden keräyssivujeni kautta teet 🙂

Vaeltamani reitin näet täältä.

Hyvää kesän jatkoa kaikille ja tervetuloa seuraamaan seuraavaa osuuttani eli Suomen rannikkomelontaa, jolla kerään varoja Itämeren suojeluun.

dav

Jäämeren rannalla 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s